Valitut runot

Konstantinos Kaváfis
Käännös Riikka P. Pulkkinen

Esipuhe Martti Leiwo

Konstantínos Kaváfis (1863–1933) on Kreikan kansainvälisesti tunnetuin ja käännetyin runoilija. Hänen runojaan on käännetty lukuisille kielille ja monet merkittävät 1900-luvun runoilijat ovat omistaneet töitään hänelle, joko kirjoittamalla ”Kaváfisin tyyliin” tai avoimesti myöntäen hänen runoutensa vaikutuksen heidän kirjoituksiinsa. Kaváfis oli aikaansa edellä julkaistessaan Aleksandriassa arkki kerrallaan runoja, joissa sekoittuivat proosa, riimi ja loppusoinnuton rytmiikka, arkinen katukieli ja ylimystön käyttämä antiikin kreikkaan pohjautuva kieli. Teokseen on valittu runoja, jotka tuovat esiin Kaváfisin keskeisen tematiikan, ja käännökset pyrkivät esittämään mahdollisimman tunnollisesti runoilijan tunnistettavan äänen ja tekstien tunnelman.

Konstantínos Kaváfis (kreik. Κωνσταντίνος Καβάφης, eng. Constantine P. Cavafy) oli kreikkalainen runoilija, jota pidetään nykykreikkalaisen runouden merkittävimpänä edustajana. Hän syntyi 29. huhtikuuta vuonna 1863 Egyptin Aleksandriassa ja kuoli kotikaupungissaan syntymäpäivänsä aamuna vuonna 1933. Kaváfis vietti merkittävän osan elämästään Konstantinopolissa ja Englannissa, mutta palasi vuonna 1885 Aleksandriaan ja työskenteli yleisten töiden ministeriön virkamiehenä. Hän julkaisi runojaan paikallisissa sanoma- ja aikakauslehdissä sekä yksittäispainoksina, ja hänen tuotantonsa julkaistiin yksissä kansissa vasta hänen kuolemansa jälkeen.

ITHAKA

Kun lähdet kohti Ithakaa,
toivo matkan olevan pitkä,
täynnä seikkailuja, täynnä tietoa.
Älä pelkää laistrygoneja, kyklooppeja
tai vihaista Poseidonia,
sellaisia et koskaan matkallasi kohtaa,
jos mielesi on ylväs ja tunne
hengessä ja ruumiissa jalo.
Et laistrygoneja, kyklooppeja
tai raivoisaa Poseidonia kohtaa,
ellet niitä sielussasi kanna,
ellei sielusi niit eteesi aseta.
Toivo matkan olevan pitkä.
Että tulisi paljon suviaamuja
jolloin niin tyytyväisenä, niin iloisena
saapuisit ensi kertaa tuntemattomiin satamiin;
vieraile foinikialaisten toreilla
hankkimassa hienoja tuotteita,
helmiäistä, koralleja, meripihkaa, norsunluuta,
erilaisia aistikkaita tuoksuja,
niin paljon erilaisia aistikkaita tuoksuja kuin voit;
matkusta moniin egyptiläisiin kaupunkeihin,
oppimaan, pyytämään oppia viisailta.
Pidä Ithaka aina mielessäsi.
Sinne saapuminen on määränpääsi.
Älä kuitenkaan kiirehdi.
On parempi että matka kestää monia vuosia
ja että nouset maihin vasta vanhuksena,
kaiken matkalla kokemasi rikastuttamana,
etk siten Ithakalta kalleuksia kaipaa.
Ithaka lahjoitti sinulle määränpään.
Ilman sitä et olisi koskaan lähtenyt matkaan.
Mutta muuta sillä ei ole enää antaa.
Ja vaikka Ithaka köyhä olisikin, ei se ole sinua pettänyt.

Matkasta viisastuneena, jo niin paljon kokeneena

ymmärrät, mitä Ithakat merkitsevät.

15.00

Product ID: 7650 Category: Tags: , ,
Weight 0.180 kg
Dimensions 13.5 × 2-.5 cm
ISBN

978-618-5369-69-9

Pages

112

Bilingual edition

Suomi, Greek